| EtusivuAjankohtaistaLipunmyyntiLehdistöKaarinan nuorisoteatteri | ||||||||||||||||
|
Kaarinan Nuorisoteatterissa keväällä 2009
TIMO PARVELA - MINNA-STIINA SAARISTO
Timo Parvela on yksi Suomen suosituimmista ja palkituimmista edelleen kirjoittavista lasten- ja nuortenkirjailijoista, jonka kynästä ovat lähtöisin niin rakastetut Ansa ja Oiva - kirjat, kuin alakouluissa ahkeraan luettu Ella-sarjakin. Parvela on toiminut luokanopettajana vuosina 1988-1995, josta eteenpäin vapaana kirjailijana.
Kaarinan Nuorisoteatterin esitys tulee perustumaan pääpiirteiltään Ella-sarjan myöhäisempää tuotantoa olevaan ”Varokaa lapsia!” - teokseen (-06). Näyttämösovituksen käsikirjoittaa ja esityksen ohjaa freelance ohjaaja Minna-Stiina Saaristo, joka johti Kaarinan Nuorisoteatteria vuosina 2003-2006. Tänä aikana siellä nähtiin hänen ohjauksinaan mm. City guts - näytelmätrilogia, sekä Ronja ryövärintytär Kuusiston linnanraunioilla. Saaristo on freelance ohjaaja ja ilmaisutaidon kouluttaja. Hänen viimeisimpiä töitään ovat olleet mm. Idiootit! Jo-Jo Teatterissa, sekä Täällä Pohjantähden alla Liedon kesäteatterissa.
ELLA - SARJA
Ella-sarjan ensimmäiset teokset ajoittuvat kirjailijan opettajanvuosiin, ja niiden, niin kuin myöhempienkin kirjojen parasta antia onkin oman kokemuksen kautta tullut autenttisuus ja todellisen tuntuiset koulumaailman hahmot, paineiden alla tuskailevasta opettajasta vilkkaisiin ja kekseliäisiin, mutta pohjimmiltaan hyväntahtoisiin oppilaisiin. Tilanteiden ja hahmojen ”arkisuutta” värittää kuitenkin mehukkaasti Parvelan lähes anarkistinen huumori ja rajaton mielikuvituksen lento, joiden voimalla henkilöistä tulee hauskoja karikatyyrejä ja tarinoista vauhdikkaan yllätyksellisiä.
Ella-kirjojen sankareina seikkailee monenkirjava ekaluokkalaisten lasten joukko, ja tapahtumien kertojana toimii yksi lapsista, Ella-tyttö. Kirjasarjan myöhemmissä osissa lapset käyvät jo toista luokkaa, ja näin sarja elää ja kehittyy hahmojensa mukana. Toisena päätekijänä toimii kunnianhimoinen, mutta humaani ja hieman omintakeinen lasten opettaja, joka väliin tuskastuu oppilaidensa edesottamuksiin, mutta myöntää, entä loppujen lopuksi tuntisi elämänsä varsin harmaaksi ilman katrastaan.
VAROKAA LAPSIA!
Varokaa lapsia!” - teoksessa opettaja saa ”herätyksen” henkisempiin kasvatusmetodeihin ja muuttaa luokkansa opetus-tiipiiksi, jossa koetetaan kuunnella ruukkukasvin sanomaa maailmalle. Rehtorin varauksellisuudesta huolimatta ulkomaiset koulutarkastajat haluavat ehdottomasti päästä näkemään, millä metodein suomalaislasten tunnetusti korkea koulumenestys on saavutettu, ja paikalle saapuessaan tarkastajat saavatkin todistaa melkoisen merkillistä opetustapahtumaa.
”Varokaa lapsia!” on hieno luovuuden (ja "hulluuden"), mielikuvituksen ja lapsuuden puolustuspuhe. Teos on myös tematiikaltaan sopivan ajankohtainen opettajaan kohdistuvine odotuksineen ja paineineen, sekä julkisuudessa jälleen keskustelua herättäneen PISA-tutkimuksen johdosta. Teoksen nimi kiteyttää tekstin (ja pitkälti myös Parvelan koko tuotannon) ajatuksen. Se sisältää ilkikurisen sanaleikin aikuisten asenteista lapsia kohtaan; Kehotus ei suinkaan varoita lasten aiheuttamasta kiusasta tai vaarasta, vaan pyytää aikuisia pysähtymään kaiken kiireen keskellä ja huomaaman lapset ympärillään, kuulemaan ja kuuntelemaan heitä. Tämä jos mikä on tärkeä ja tarpeellinen ajatus myös teatterin keinoin julki tuotavaksi!
|
|||||||||||||||