| Alkuperäisteos | S.E. Hinton; Rumble Fish |
| Dramaturgia ja ohjaus | Minna-Stiina Saaristo |
| Esityksen livemusiikin sävellys | Jarno Saaristo |
| Ensi-ilta | 11.06.2004 |
Näytelmän käsiohjelmaan voit tutustua TÄÄLTÄ
Näytelmää esitettiin Storm Motors´in varastolla, Piispanristillä yhteensä 28 kertaa.
15 -vuotiaan Rauttiksen elämän täyttää isoveljen, Sokrateeksi kutsutun elävän legendan palvonta ja tämän menneisyyden, jengien ja katutappeluiden gloorian ihailu. Sokrates on kuitenkin nähnyt tarpeeksi tietääkseen, ettei väkivallan, huumeiden ja jengien kierteessä ole mitään hohdokasta. Toisaalta hän ymmärtää myös olevansa maineensa vanki ja sellaisena pikkuveljelleen kuin peili, jota vasten reviiriään puolustava akvaariokaupan Taistelukala hakkaa itseään hengiltä. Lopulta Sokrates päätyykin epätoivoiseen ratkaisuun yrittäessään aloittaa alusta ja samalla pelastaa veljensä omalta kohtaloltaan…
Taistelukala" on ”City guts” -trilogian päätösosa, ja nyt jo lähes 40-henkiseksi kasvaneen KaNuTen suursatsaus. Esitys toteutetaan edellisten osien tavoin, työryhmän trilogiaa varten kunnostamassa tilassa Piispanristin vanhalla sahalla. Tällä kertaa kaupunkinuoren teräksenlujaa ja betonintuoksuista tarinaa kerrotaan kuitenkin myös näytelmää varten sävelletyn, sekä livenä laulettavan ja soitettavan musiikin voimin. Musiikin on säveltänyt Jarno Saaristo ja sen tyylilajit vaihtelevat räpistä popin ja raskaan rockin kautta Black Metalliin.
Otteita Taistelukala -esityksen saamasta kritiikistä:
Kaarinan Nuorisoteatterin onnistunut City Guts – trilogia saa tänä kesänä arvoisensa päätöksen. --- Yleisö palkitaan elämyksellä, jossa maistuu rehellinen teatterin tekemisen ilo ja kiistaton ammattitaito. --- Näyttelijäjoukolla on näyttämöllä hyvä olla, ja se totisesti näkyy. --- Saariston ohjauksessa varsinaista juonta tärkeämmäksi nousee kuitenkin kertomisen tapa. Se on suvereeni yhdistelmä hienosti hallittuja simultaanikohtauksia, elokuvamaisia pitkiä otoksia ja kaikesta turhasta esittämisestä tyhjennettyä olemista. --- Kerrontaa täydentää tehokkaasti Jarno Saariston monissa tyylilajeissa seikkaileva musiikki. Erityiskiitoksen ansaitsee kuoro, jonka vahvassa tyttöenergiassa ei näy jälkeäkään turhasta keikistelystä. --- Ilmeikkään näyttelijäjoukon oleminen ja esiintyminen on kauttaaltaan puhdasta kaikesta yliyrittämisestä. –- hyviä roolitöitä on paljon. --- Lopun raju pysäytyskuva tarjoaa katsojalle kotiin viemisiksi hienon tiivistelmän vahvalla symboliikalla pelaavan Taistelukalan teemoista. Yksinkertaiselta vaikuttava kasvutarina sisältääkin lopulta myös suuren kysymyksen – aivan kuten kulutusta kestävän klassikon kuuluukin. (Turun sanomat, Carina Berg 13.09.04)
--- Outsiders ja Veljeni, vereni asettivat uskottavassa todenmukaisuudessaan riman korkealle. Taistelukala lähtee lyyrisemmille linjoille, tyylikkäästi. Saaristo on ohjannut Taistelukalan tummasävyiseksi balladiksi, jossa on juhlavaa asetelmallisuutta edellisten osien fyysisen vauhdikkuuden sijaan. --- Jarno Saariston säveltämät ja ohjaajan sanoittamat laulut luovat lohdutonta näkymää "betonimaasta", jossa mikään "ei tunnu missään". Taistelukala ei ole musiikiltaan ja kokonaisilmeeltään pelkästään heviä synkistelyä. Mukana on menevää räppiä ja letkeää breikkausta. --- Näyttelijät ottavat Taneli Pyysalon lavastaman tilan hyvin haltuun. Lähes 40-henkisen ryhmän työ on harjoiteltua ja persoonallista. --- Kaarinan Nuorisoteatteri on kasvanut Hinton-projektinsa myötä osaavaksi, moni-ilmeiseksi ja nuorten maailmankuvaa kipeän todentuntuisesti analysoivaksi ryhmäksi. (Salon Seudun Sanomat 18.06.04)