TEATTERISTA
Kaarinan nuorisoteatteri ry (KaNuTe) on vuonna 1991 perustettu voittoa tavoittelematon harrastajateatteri, jonka tavoitteena on tuottaa nuorten näyttelijöiden voimin laadukkaita näytelmätuotantoja nuoria kiinnostavista ja koskettavista aiheista ja tarjota samalla omalle jäsenistölle koulutusta teatterin eri osa-alueilla. Johtokunta ja jäsenistö koostuu pääosin nuorista harrastajista ja alan opiskelijoista.
KaNuTe käyttää teatterituotannoissaan pääosin ammattiohjaajia ja -tuottajia, muu työryhmä koostuu yleensä harrastajista. Toisinaan taiteelliseen työryhmään palkataan omien alojensa ammattilaisia, jotka mentoroivat nuoria harrastajia produktion valmistuksessa. Näin jäsenet voivat koko ajan oppia uutta ja kehittyä teatterintekijöinä. Tähän tähtäävät myös kurssit ja työpajat, joita teatterilla toisinaan järjestetään.
Produktioihin haetaan näyttelijöitä ja työryhmää avoimissa casting-hauissa, joista tiedotetaan kaikissa kanavissamme sekä uutiskirjetilaajille.

TEATTERIN JÄSENEKSI
Jäsenyys Kun haluat osallistua teatterin toimintaan
|
Kannatusjäsenyys Tue teatteria osallistumatta toimintaan
|
Teatterin jäsenet
Teatterin jäsenistö kutsutaan vuosittain kevät- ja syyskokoukseen, jossa jäsenillä on läsnäolo- ja äänioikeus. Kokouksissa päätetään teatterin tulevasta toiminnasta, hyväksytään mm. tilinpäätös, toiminta- ja budjettisuunnitelmat, päätetään johtokunnasta ja käydään läpi teatterin ajankohtaisia asioita. Kuulemme mielellämme jäsenistön toiveita tulevan ohjelmiston ja mahdollisten kurssien/työpajojen suhteen.
Teatterin toiminta painottuu tällä hetkellä kokoillan näytelmäproduktioihin, joihin voi hakea tiedottamissamme avoimissa hauissa esimerkiksi näyttelijänä, kahviomyyjänä, tekniikan ajajana, lavastajana/lavastajan rakennusassistenttina. Pyrimme ottamaan mukaan kaikki halukkaat, mutta joskus näyttelijähaussa hakijoita on enemmän kuin mahdollisia rooleja. Kulisseissa tekemistä kuitenkin riittää varmasti kaikille halukkaille.
Teatterilla järjestetään myös talkoita ja esimerkiksi joulujuhla, joihin jäsenet kutsutaan.
JOHTOKUNTA 2025
Teatteria johtaa vuosittaisessa jäsenistön syyskokouksessa valittu johtokunta, joka on vastuussa hallinnosta, juoksevista asioista, taloudesta ja teatteritoiminnasta. Johtokuntaan voi hakea kuka tahansa teatterin jäseneksi liittynyt jolla on kiinnostusta teatterin pyörittämiseen. Vastuualueet ja hommat jaetaan kiinnostuksen ja voimavarojen mukaan. Tekemällä oppii!
|
|