KaNuTen historia
Kaarinan Nuorisoteatteri perustetaan
Kaarinan nuorisoteatteri perustettiin Turun kaupunginteatterin näyttelijän Lasse Saariston aloitteesta 23.3.1991. Saaristo keräsi Nina Erjosaaren ja Valtteri Roihan avustuksella Kaarinasta 23 jäsentä uuteen teatteriin.
Ensimmäinen teatteritila vuokrattiin Littoisten Verkatehtaalta, jonka tehdashallista talkoovoimin remontoituun saliin mahtui parhaimmillaan 60 katsojaa. Verkatehtaan tilasta jouduttiin kuitenkin luopumaan jo vuonna 1995, jonka jälkeen teatteri siirtyi hetkellisesti Koristoon. Nykyinen teatteritila Viipurintiellä löydettiin vuonna 2002. |
2000-luvun alussa
2000-luvun alussa Kanuten toiminta lamaantui hetkellisesti, kun harrastelijateatterissa varttuneet alkuperäiset jäsenet siirtyivät ammattiteattereihin. Alkuvuodesta 2002 Kaarinan kaupungin työvoima- ja sosiaalitoimistot ehdottivat kuntouttavan työtoiminnan järjestämistä syrjäytymisuhassa oleville nuorille. Yhteistyön ansiosta teatteri sai 15 uutta nuorta jäsentä, jotka opettelivat näyttelijäntyön ja teatterin perusteita vajaan puolen vuoden ajan. Jo kesällä 2002 jäsenmäärä oli moninkertaistunut alkuvuoteen verrattuna.
Vuoteen 2005 mennessä teatterin jäsenmäärä oli kasvanut niin suureksi, että harrastajat jaettiin kahteen ryhmään kokemustason mukaan: nuoret aloittelijat harjoittelivat näyttelijäntyön alkeita, kun kokeneemmat jäsenet keskittyivät vaativampaan, syventävään työskentelyyn. Nuorempien taitotason varttuessa ryhmät sulautuivat jälleen yhdeksi. |
2010-luku
Kymmenluvulla KaNuTe revitteli antaumuksella ja käsitteli rankkoja teemoja. 2013 psykiatrisen sairaalan arkea kuvaava Vuosi nuoruudestani (Girl, Interrupted) huomiotiin valtakunnallisella tasolla näytelmän päästessä esiintymään Työväen näyttämöpäivillä. Myös 2014 Hovirinnan rannassa esitetty kesäteatterimuotoinen musiikkinäytelmä Pitkä kuuma kesä hurmasi yleisö laajemmin, ja Yle nosti esityksen kesäteatteritärppien ykköseksi. KaNuTe vei monen keltanokan sydämen, mutta samalla tiedossa oli teatterin pitkäaikaisen johtajan Minna-Stiina Saaristo-Vellinkin lähtö KaNuTelta perustamaan myös nuorempien lasten teatterikasvatukseen keskittyvää Hirvensalon Nuorisoteatteria.
Puheenjohtajan pestiin löydettiin Heini Vahtera. Teatterin vanha kurpitsalogo sai väistyä ja Matti Vahtera loihti teatterille uuden visuaalisen ilmeen. 2016 Heini Vahteran ohjaama, Pirkko Saision kirjoittama HOMO!-musikaali herkisti täpötäydet salit ronskilla huumorilla ja seksuaalivähemmistöjen kokeman historian tarkkanäköisellä kuvauksella. 2019 rikottiin KaNuTen ennätyksiä ja koeteltiin teatterisalin mittasuhteita. Silloisen puheenjohtajan Anna Hellsténin ohjaama The Addams Family -suurmusikaali toteutettiin yhteistyössä sittemmin lakkautetun Kaarinan lukion musiikkiteatterilinjan kanssa. Klassikkotarina sai kehyksikseen hulppeat lavasteet, valot, koreografiat, puvustukset ja livebändin. Näytelmä esitettiin huikeat 27 kertaa täydelle yleisölle. |
|
Nyt ja tulevaisuudessa
2021 osallistuttiin Nuori näyttänö -hankkeeseen Okko Leon Isukki-näytelmätekstin pohjalta (ohj. Heidi Hämäläinen). Näytelmä toteutettiin yhteistyössä Turun Kaupunginteatterin kanssa, ja produktio huipentui esitykseen Vallilan kansallisteatterissa.
Koronavuodet koettelivat teatterikenttää, mikä näkyi myös KaNuTella esitysten ja jopa kokonaisen esityskauden peruuntumisena (Kesäyön unelma 2020). Haasteet kumuloituivat vuoteen 2023 saakka, jolloin teatterin johto pieneni yhteen henkeen, eikä toimintaa ollut mahdollista pyörittää. Vuonna 2024 KaNuTe on palannut maailmankartalle niin vanhoista kuin uusista jäsenistä koostuvan johtokunnan luotsaamana, joka rakentaa intoa puhkuen KaNuTesta innostavaa, avointa ja eteenpäin katsovaa teatteria. Ovet aukeavat yleisölle syksyllä esitettävän näytelmäproduktion myötä minkä lisäksi järjestämme kursseja (näistä lisää tietoa alkuvuodesta) . Tilaa uutiskirje saadaksesi tietoa tulevasta ohjelmistosta ensimmäisten joukossa! KaNuTe ottaa projektikohtaisesti näytelmiin mukaan niin omaa jäsenistöään kuin ulkopuolisiakin kokeneita ja kokemattomia näyttelijöitä avoimien casting-tilaisuuksien myötä. Pysyvät jäsenet vaikuttavat johtokunnassa ja jäsenkokouksissa teatterin päätöksentekoon sekä hoitavat teatterin pyörittämiseen liittyviä juoksevia asioita. Toimintaan voi osallistua monella tapaa ja mukaan voi tulla koska vain. KaNuTe on nuorten johtama teatteri, joka pyrkii kehittymään ja tutkimaan aina uutta. Tule mukaan ja kirjoita oma osasi Kanuten historiassa. |